
Perjantaina 29.1 EU-edustustossa kokoontunut kirjava kutsuvierasjoukko sai kuulla painavaa asiaa rennossa formaatissa. Suomessa 10.2 järjestettävää Itämeri-huippukokousta markkinoitiin kansainväliselle kuulijakunnalle; samalla esiteltiin myös Turun kulttuuripääkaupunkihanketta sekä Design-pääkaupunkina vuonna 2012 toimivaa Helsinkiä – kaikki tämä Ylioppilaskunnan Laulajien hienojen esitysten siivittäminä.
Lehdistöneuvos Jussi Seppälän ideoimaan poikkitieteelliseen tilaisuuteen kutsuttiin vieraita niin komissiosta, parlamentista kuin muiden maiden EU-edustustoistakin. Paikalle ehti myös runsas joukko kansainvälistä ja suomalaista mediaa sekä eri edunvalvontatahoja. Korkea-arvoisimmista vieraista mainittakoon komission aluepolitiikan pääosaston pääjohtaja Dirk Ahner sekä useita aluepolitiikan että meri- ja kalastuspolitiikan osastojen yksikönpäälliköitä. Kutsuvieraat nauttivat leppoisissa tunnelmissa ruoasta ja juomasta sekä Ylioppilaskunnan Laulajien esittämistä Sibeliuksen meriaiheisista lauluista ennen kuin ensimmäinen puhuja päästettiin ääneen.
Baltic Sea Action Summit- huippukokouksesta (BSAS) sekä taustaorganisaatio Baltic Sea Action Groupista (BSAG) kertoi pääsihteeri Saara Kankaanrinta. BSAGin perusajatuksena on nostaa esiin Itämeren, eli maailman saastuneimman meren, heikkoa tilaa, ja löytää keinoja voimakkaan poliittisen tuen avulla Itämeren auttamiseksi. BSAS-huippukokous kerää 10.2 Helsinkiin Itämertä ympäröivien valtioiden päämiehiä, kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä. Kokoukseen osallistujat tekevät kukin oman sitoumuksensa, jolla Itämerta konkreettisesti autetaan.
Tilaisuudessa kuultiin myös Itämeren rantakaupunkien Turun ja Helsingin aktiivisesta yhteistyöstä Itämeren pelastamiseksi. Kaupungeilla on lisäksi tiedossa omat, korkean profiilin pääkaupunkihankkeensa. Turku on vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan kanssa. Helsinki puolestaan valittiin vastikään maailman design-pääkaupungiksi vuodeksi 2012. Molemmilta kaupungeilta näytettiin lisäksi hankkeistaan tyylikkäät markkinointivideot.
Mielenkiintoisten esittelyiden lomassa Ylioppilaskunnan Laulajat esittivät tulkintojaan varsinkin suomalaisesta nykymusiikista. Yleisö kuunteli lauluja herkeämättä, ja viimeistään tilaisuuden loppupuolella ainakin naispuoleiset kuulijat herkistyivät lopullisesti mieskuorolaisten esittämistä, intensiivisistä serenadeista. Pimentyneeseen Brysselin iltaan poistui varmasti tyytyväinen, kylläinen ja hyvin informoitu kutsuvierasjoukko.
Aulikki Repo
Lisätietoja:
Baltic Sea Action Summit, www.bsas.fi
Kulttuuripääkaupunki Turku, www.turku2011.fi
Design-pääkaupunki Helsinki, www.wdc2012helsinki.fi