Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Eurooppalaisen puolustusyhteistyön lyhyt historia ja pitkä tulevaisuus - Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa : Ajankohtaista

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

Avenue de Cortenbergh 80, B-1000 Bruxelles, Belgique
Puh. +32-2-287 8411
S-posti: sanomat.eue@formin.fi
English | Suomi | Svenska |  | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 
Artikkelit ja kolumnit, 27.4.2012

Eurooppalaisen puolustusyhteistyön lyhyt historia ja pitkä tulevaisuus

Rasmus HindrénEU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, tuttavallisesti YTPP, herättää usein enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tekeekö EU puolustuspolitiikkaa? Mennäänkö tässä nyt kohti euroarmeijaa? Mitä tapahtuu kansalliselle itsemääräämisoikeudelle? Ja sokerina pohjalla: mitä tekee Nato?

Vastauksia on, mutta myös avoimia kysymyksiä leijuu ilmassa. Lisäksi Euroopan ja koko maailman turvallisuusarkkitehtuuri on muutoksen tilassa. Muutoshan on jatkuva olotila, mutta viimeaikaiset mullistukset antavat aiheen puhua kokonaisesta uudesta aikakaudesta ja ennen kaikkea uudesta tavasta tehdä yhteistyötä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla.

Tänä päivänä EU:ssa, mutta myös Natossa ja yleisessä eurooppalaisessa keskustelussa puolustusyhteistyö ymmärretään laajasti. Käsite kattaa kaiken monikansallisen yhteistyön suorituskykyjen kehittämisestä kriisinhallintaan. Eurooppalainen puolustusyhteistyö onkin muuttanut muotoaan toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten mukana. Hieman kärjistäen ja lähihistorian mutkia oikoen voidaan puhua suurista murroksista.

Kylmän sodan jälkeen - ja kylmän sodan jälkeisen aikakauden jälkeen

Lähihistorian ensimmäinen suuri murros eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehityksessä koettiin kylmän sodan päättyessä. Muuttuneessa toimintaympäristössä aluepuolustuksen rinnalle nousi monikansallisten kriisinhallintakykyjen kehittäminen. Samalla turvallisuuskäsitys laajeni. Sen myötä kriisien ja sotien ennaltaehkäisyyn alettiin kiinnittää enemmän huomiota. Rajat ylittävien uhkien kasvu puolestaan asetti haasteita perinteiselle, valtioiden suvereniteettiin ja itseriittoisuuteen nojaavalle turvallisuuskäsitykselle. Kansainvälisen yhteisön oli luotava tehokkaampia keinoja hallita alueellisia konflikteja, joista esimerkkejä löytyi niin Länsi-Balkanilta kuin Afrikastakin.

Nyt käynnissä on toinen murros. Kun uhat ovat muuttaneet muotoaan ja eurooppalaisen suursodan mahdollisuus on entisestään heikentynyt, nykyisenkaltaisten puolustusmenojen ylläpitämistä on vaikea perustella kansalaisille. Lisäksi talouskriisi pakottaa kaikki hallinnonalat leikkauksiin. Samaan aikaan Yhdysvaltain turvallisuuspoliittinen painopiste on siirtymässä Aasiaan ja strategiset kumppanit odottavat Euroopalta sen taloudellista painoarvoa vastaavaa vastuunkantoa myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Tässä ristipaineessa eurooppalaiset valtiot ovat pakotettuja hakemaan tehokkuutta ja vaikuttavuutta monikansallisesta yhteistyöstä.

Toisaalta nämä ulkoiset paineet kuitenkin vain vahvistavat sitä trendiä, joka on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Paluuta vanhaan ei ole tapahtumassa talouskriisin jälkeen. Nyt käynnistettävät uudet yhteistyön muodot tulevat muokkaamaan sitä, kuinka eurooppalaiset valtiot toimivat jatkossa yhdessä.

Tulevaisuuden toimintamallit

Kansainvälistä yhteistyötä suorituskykyjen kehittämisessä, hankinnoissa ja käytössä on tehty jo pitkään. Myös sotilaallisesti liittoutumattomat maat ovat osallistuneet yhteistyöhön. Uudessa toimintaympäristössä puolustusyhteistyö tulee kuitenkin syvenemään, sillä yhdelläkään maalla ei ole varoja tuottaa, ylläpitää ja käyttää kaikkia vaadittavia suorituskykyjä yksin. Itse asiassa siis jo kansalliset edut pakottavat kehittämään yhteistyötä. Nyt asia on myös nostettu poliittiseen ja strategiseen keskusteluun ja sen mahdollisuudet on nähty uudella tavalla.

EU:n sateenvarjokäsite uudelle yhteistyölle on ”Pooling and Sharing”, joka pitää sisällään sotilaallisten suorituskykyjen yhteisen kehittämisen ja käytön sekä kykyjen jakamisen. Natossa työtä tehdään Smart Defence -nimikkeen alla. Lisäksi yhteistyötä tehdään alueellisesti, mistä esimerkkinä on pohjoismainen yhteistyö. Alueellisissa maaryhmissä on etunsa. Niiden avulla on helpompi saattaa yhteen halukkaat maat, jotka jakavat samat tarpeet. Yhteistyön muodoista ja sitoumuksista on myös helpompi sopia. Eri foorumit eivät kuitenkaan kilpaile keskenään. Tärkeintä on, että valtiot löytävät toisensa ja voivat sopia hankkeista joita haluavat keskenään toteuttaa. Samat haasteet ja huolet monikansallisten suorituskykyjen saatavuudesta ja käytettävyydestä kriisitilanteissa koskettavat kaikkia maita.

Syvenevään yhteistyöhön johtavalla tiellä on kuitenkin vielä esteitä. Erityisesti suvereniteetin merkitys on ollut keskeinen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa keskustelussa. Tämä ei koske vain sotilaallisesti liittoutumattomia maita, vaan suvereniteetin merkitystä on korostettu myös Natoon kuuluvissa maissa. Uudessa tilanteessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tulevat kuitenkin hitaasti ja vakaasti seuraamaan kehitystä, joka on tuttu muilta politiikka-aloilta. Valinta kansallisen suvereniteetin ja kansallisen edun välillä ajaa kehittämään monikansallista yhteistyötä. Kärjistäen kyse on siitä, ollaanko valmiita pysyttelemään pinnalla yhdessä vai painumaan pinnan alle kukin itseksemme. Niin kuin niin moni asia elämässä, tämäkin edellyttää keskinäisen luottamuksen luomista, joka on hidas prosessi.

Mitä tekee EU?

EU:lla on oma rakentava roolinsa tässä uudessa yhteistyössä. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on nuori politiikka-ala, mutta EU:n mittapuulla se on kehittynyt valtavin harppauksin. Uudessa puolustusyhteistyössä EU:lla on muutama valttikortti. Se on ylikansallinen organisaatio, jonka puitteissa kysymykset suvereniteetista on ohitettu jo lukuisilla politiikka-aloilla. Niiden tarjoamien esimerkkien mukaisesti myös yhteistyötä puolustuksen alalla voidaan tiivistää, luonnollisesti huomioiden jäsenmaiden omat lähtökohdat ja erityistarpeet. Lisäksi EU:lla on oma, tiivistyvää eurooppalaista yhteistyötä edistämään perustettu organisaationsa, nimeltään Euroopan puolustusvirasto. Näiden välineiden avulla EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan suorituskykypuolta kehitetään ja syvennetään, luomatta kuitenkaan turhia päällekkäisyyksiä. Loppu on historiaa.

Rasmus Hindrén

Kirjoittaja vastaa edustustossa puolustuspolitiikasta

TulostaJaa kirjanmerkki

Päivitetty 27.4.2012


© Suomen pysyvä edustusto EU:ssa, Bryssel | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot