Pakko myöntää, että viime viikkoina on tullut sipistyä niin EU-kollegoiden, työkavereiden kuin perheenkin kanssa siitä, mikä voisi olla ensimmäinen SELLAINEN. EU-kollegoiden kanssa mietittiin saisiko SEN avulla lopulta päätöksen Euroopan parlamentin asettumisesta vain yhdelle paikkakunnalle.
Lehtitietojen mukaan emme ole pohdintoinemme yksin, vaan Saksan ja Itävallan demarit ovat jo täydessä touhussa valmistelemassa ensimmäistä SELLAISTA. Aiheena olisi Tobinin veron käyttöönotto.
SE on yksi Lissabonin sopimuksen uutuuksista: EU:n kansalaisaloite. Sopimuksessa tarjotaan vähintään miljoonalle kansalaiselle ”merkittävästä määrästä jäsenvaltioita” mahdollisuus tehdä aloite, jolla komissiota kehotetaan tekemään säädösehdotus.
Kansalaisaloite on siis kansalaisten suora, poliitikot kiertävä reitti komissioon – EU:n aloitedynamoon. Ajan hengessä siis.
Olen kuullut jo niin monen poliittisen ryhmän, kansallisuuden ja poliitikon ilmoittautuneen kansalaisaloitteen isäksi ja äidiksi, etten ota näitä puheita enää vakavasti. Fakta on se, että monissa jäsenmaissa kansalaisaloite on käytössä ja siitä katsottiin olevan hyötyä myös EU:n ja kansalaisten lähentämisessä.
Kansalaisaloite on vallannut nurkan työpöydästäni viime kuukausiksi, koska Lissabonin sopimusta valmistellut hallitusten välinen konferenssi ei sopinut siitä kovin tarkasti. Esimerkiksi tuo ”merkittävä määrä jäsenmaita” on seurausta siitä, etteivät jäsenmaat päässeet yksimielisyyteen siitä, monestako jäsenmaata vaaditaan kannattajia. Jotta sopimus saatiin valmiiksi, ongelma lykättiin nokkelalla muotoilulla virkamiesten ratkottavaksi.
Kansalaisaloite jäi muutenkin raakileeksi sopimuksessa, joten sopimuksessa todetaan, että EP ja neuvosto päättävät tarkemmin asetuksella kansalaisaloitteen menettelyistä ja edellytyksistä.
Kansalaisaloitteesta sopiminen oli yksi Espanjan EU-puheenjohtajuuskauden johtotähdistä, joten Espanja pisti työhön vauhtia. Komissio antoi 31.3. asetusehdotuksensa, jota jäsenmaat ryhtyivät käsittelemään rivakkaan tahtiin. Onneksi komission esityksen taustalla oli vankkaa valmistelutyötä, kuten vihreä kirja ja siihen liittyneet laajat kuulemiset.
Asetusehdotusta silmäilemällä ei arvaisi olevansa tekemisessä kansalaisaloitteen kaltaisen uudenlaisen poliittisen välineen kanssa. Ehdotuksessa pyritään erilaisilla toimijoiden ja prosessien määrittelyillä luomaan juridisesti pitävä järjestelmä.
Asioihin syvemmälle sukeltamalla tajuaa, että teknisiltä kuulostavilla yksityiskohdilla määritellään myös kansalaisaloitteen luonnetta.
Intohimoisimmat keskustelut olemme käyneet siitä, missä vaiheessa aloitteen järjestäjille pitäisi kertoa, ettei aloitetta voida ottaa käsittelyyn. Syitä tähän voi olla useita: aloite voi olla sopimaton, EU:n arvojen vastainen tai sen ajama asia ei kuulu EU:n toimivaltaan.
Komissio esitti kaksivaiheista järjestelmää, jossa höpö-höpö – aloitteet raakattaisiin heti aluksi aloitetta rekisteröitäessä. Tarkempi tarkistus tehtäisiin vasta, kun koossa olisi 300.000 allekirjoitusta.
Komission ymmärrettävänä pelkona on ollut, että se joutuu ottamaan kantaa valtavaan määrään sellaisia yksittäisten hörhöilijöiden aloitteita, joilla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä saada miljoonaa tukijaa. Luotaisiin siis kultakaivos EU-vastaisille lööppimaakareille.
Useat jäsenmaat (myös Suomi) pitivät komission esittämää järjestelmää liian monimutkaisena. Komission arvio hyväksyttävyydestä haluttaisiin heti rekisteröinnin yhteydessä. Aloitteen järjestäjien kannalta olisi kurjaa, jos 300.000 allekirjoitusta menisi hukkaan, kun vasta siinä vaiheessa kerrottaisiin, ettei aloite kuulukaan EU:n toimivaltaan. Tässä mallissa lööpit taitaisivat syntyä siitä, että komissio tukahduttaa keskustelua sensuroimalla rekisteröitäviä aloitteita.
Kompromissi jäsenmaiden kesken löydettiin vasta ministeritasolla: säilytettiin komission esittämä kaksivaiheinen järjestelmä, mutta tarkempi tarkistus tehtäisiin jo 100.000 allekirjoituksen jälkeen. Kompromissi rakentui Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan esittämälle vaihtoehdolle. Eurooppa kiittää eduskuntaa luovasta pohdinnasta.
Pisimmät keskustelut kävimme – hämmentävää kyllä – kansalaisaloitteen tukilomakkeesta. Kävi selväksi, etteivät yksi eurooppalainen lomake ja selkeys ole helposti yhteen sovitettavissa.
Jäsenmaiden täytyy nimittäin pistokokeilla tarkistaa tukijoiden henkilötietoja sen varmistamiseksi, etteivät aloitteen tukijat ole etupäässä Aku Ankkoja ja Mikki Hiiriä. Tämä vaatimus avasi hämmentävän näkymän jäsenmaiden erilaisiin henkilötietojärjestelmiin. Tunnistaminen vaatii eri maissa mitä erilaisempia tietoja – ääriesimerkkinä Kreikan, Kyproksen ja Bulgarian vaatima isän etunimi.
Kuten nämä esimerkit osoittavat, keskusteluidemme ytimessä oli tasapainon löytäminen käyttäjäystävällisen, mutta toisaalta laajamittaiset väärinkäytökset estävän järjestelmän välillä. Lisähaasteen keskusteluun toi se, että tuki-ilmoituksia voidaan kerätä sekä perinteisesti paperilla että netissä. Nettikeräyksen järjestäminen vaatii erityistä tarkkuutta tietosuojakysymysten vuoksi.
Kansalaisaloitteen ei tarvitse korvata Facebookia ja muita keveämpiä välineitä arkisen EU-keskustelun alustana. Samalla ei pidä luoda sellaisia menettelyjä, jotka käytännössä estävät sen käytön tai rajaavat sen vain rahakkaiden ja osaavien lobbareiden käyttöön.
Pallo on nyt siirtynyt Euroopan parlamentille, joka toisena tasavahvana lainsäätäjänä antaa kansalaisaloitteesta oman näkemyksensä. Alustavien tietojen mukaan asian käsittely Euroopan parlamentissa pääsisi täyteen vauhtiin syyskauden alussa.
Tavoitteena on kaikkien päätösten tekeminen ennen Lissabonin sopimuksen voimaanastumisen yksivuotissynttäreitä 1.12.2010.
Sitä ensimmäistä aloitetta on kuitenkin vielä aikaa hioa. Näillä näkymin ensimmäiset kansalaisaloitteet voidaan tehdä 2011-2012 vuoden vaihteessa. Jäsenmaat ovat nimittäin pyytäneet vuoden siirtymäajan tehdäkseen sen vaatimat muutokset lainsäädäntöönsä.
Tuo alussa mainittu esimerkki oli kehno. Parlamentin sijainnista päättäminen ei ole sellainen asia, josta komissio voisi tehdä säädösehdotuksen. Ei ole helppoa tai muodikasta pohtia, missä asiassa haluaisimme lisää eurooppalaista säätelyä. Koettakaa silti pistää paremmaksi ja löytää miljoona kaveria.
Lähetystöneuvos Marianne Huusko-Lamponen
Kirjoittaja on EUE:n Antici-virkamies, joka vastaa Coreper II -koordinaatiosta.
Päivitetty 23.6.2010
