Valmistauduin siirtymään takaisin Brysseliin kaksi vuotta sitten kesällä 2008. Tein pienen kierroksen Helsingissä kuullakseni minkälaisia odotuksia minuun kohdistuisi pysyvänä edustajana Euroopan unionissa. Hyviä eväitä tuli paljonkin, mutta mieleeni on jäänyt erityisesti Teija Tiilikaisen neuvo; pidä yhteisömetodi aina mielessä. Se oli yksi kolmesta neuvosta, joita pyysin silloiselta ulkoministeriön poliittiselta valtiosihteeriltä.
Vähän kaukaisempi muistelo. PMI Paavo Lipponen vieraili Pariisissa kymmenisen vuotta sitten. Olin ulkoministeriön Eurooppa - päällikkönä mukana hänen valtuuskunnassaan. Presidentti Jacques Chirac otti Lipposen lämpimästi vastaan Elysee-palatsissa. Keskustelut käytiin erittäin hyvän ilmapiirin vallitessa. Valmistauduttiin juuri perustuslailliseen sopimukseen, ja Lipponen korosti Suomen omaksuman linjan mukaisesti vahvan komission merkitystä unionille ja varsinkin pienille jäsenmaille.
Chirac kurottautui vähän lähemmäksi Lipposta osoittaen näin, että tulee tärkeä sanoma. Niitä tulikin kaksi. Kaikkien toimielinten tulee olla vahvoja, ei vain komission, Chirac sanoi. Lisäksi, kun kylmät puhurit puhaltavat – ’Cher Paavo’ – lähimmät ystäväsi löydät Eurooppa-neuvostosta. Me kuuntelemme Sinua, poliitikkoina me ymmärrämme Sinua, ja meiltä saat avun vaikealla hetkellä. Chirac oli puolustanut vahvoja instituutioita ja samalla korostanut päämiesten vahvoja keskinäisiä siteitä. Ja itse asiassa vähän hallitustenvälisyyttäkin.
Poistuttuani tapaamisesta Tiilikaisen kanssa ryhdyin pohtimaan yhteisömetodia tarkemmin. Tai oikeammin palauttamaan sen mieleen, olihan tämä ollut toimintamme keskeinen periaate koko jäsenyytemme ajan. Palasin aiheeseen ulkoministeriön järjestämässä seminaarissa tämän vuoden tammikuussa, kun muisteltiin ensimmäistä EU-puheenjohtajuuttamme vuonna 1999. ”Mihin menet EU?” oli seminaarin otsikkona, ja kanssapuhujina Lipponen ja Tiilikainen olivat sopivasti kuulolla etupenkissä.
Yhteisömetodin keskeisen määritelmän mukaan komissiolla on aloitemonopoli. Lainsäädäntö toteutetaan kahden nykyään tasavahvan lainsäätäjän – neuvoston ja Euroopan parlamentin – toimesta. Lainsäädäntö hyväksytään neuvoston puolella määräenemmistöpäätöksinä ja parlamentin kanssa noudatetaan tavanomaista lainsäädäntömenettelyä, jota aikaisemmin kutsuttiin yhteispäätösmenettelyksi. Komissiolla on vahva rooli lainsäädännön toimeenpanon valvonnassa. Mikäli syntyy ristiriita instituutioiden välillä perussopimuksen tulkinnasta tai lainsäädännön oikeasta toimeenpanosta, Euroopan unionin tuomioistuin antaa ratkaisun, jota kaikki ovat velvollisia noudattamaan. Määritelmään kuuluu myös tasapaino eri instituutioiden välillä.
Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta viime vuodelta sanoo saman asian ytimekkäästi; ”Suomella on selkeä näkemys unionin toimintatavoista: unionin pitää perustua vahvoille instituutioille ja yhteisille säännöille. Käytännössä tämä ilmenee ns. yhteisömenetelmänä, jonka perusajatuksena on se, että asiat käsitellään yhteisissä toimielimissä selkeitä pelisääntöjä noudattaen”. Sen jälkeen seuraa tarkempi kuvaus eri instituutioiden tehtävästä.
Yhteisömetodin suurena auguurina on pidetty komission puheenjohtajana vuosina 1985 – 95 toiminutta Jacques Delorsia. Hänellä oli visiota Euroopan tulevaisuudesta, hän loi sisämarkkinat saatuaan ensin läpi määräenemmistöpäätökset tärkeimpänä päätöksentekotapana ja hän edisti yhteisen Euroopan asiaa aloitteellisuudellaan ja päättäväisyydellään. Tilannetta ei pahentanut se, että hänellä oli kahden vahvan johtajan, Helmut Kohlin ja Francois Mitterrandin, pettämätön tuki. Delorsin aikoja haikaillaan vieläkin.
Komission nykyisen puheenjohtajan Jose Manuel Barroson ensimmäinen toimikausi meni 12 uuden jäsenmaan asettautumiseen unioniin. Toimintatavat muuttuivat, ajan henkeä seuraten keskityttiin pienten askelten politiikkaan ja eurooppalaisen lisäarvon tuottamiseen. Lissabonin strategia muodostui pettymykseksi ja Lissabonin sopimukseksi muuttunut perustuslaillinen sopimus kohtasi useita ongelmia kansallisessa ratifioinnissa. Barroso joutui lisäksi varmistamaan uudelleenvalintaansa, joka omalta osaltaan johti varovaisen politiikan noudattamiseen.
Mikä on tilanne tänään? Miten yhteisömetodi jaksaa? Kaksi asiaa on voimallisesti vaikuttanut tapahtumien kulkuun. Syksyllä 2008 Eurooppaan rantautui finanssikriisi, joka on vaivannut meitä sen jälkeen eri muodoissa ja kohdellut Eurooppaa kaltoin. Se on vaatinut poikkeuksellisia toimia. Toinen asia on Lissabonin sopimuksen voimaantulo. Nämä eivät ole erillisiä kehityskulkuja.
Lissabonin sopimuksen ja talouskriisin myötä Eurooppa-neuvosto on pysyvän puheenjohtajansa Herman Van Rompuyn johdolla ottanut asiat tiukasti hoitoonsa. Kokouksia on ollut paljon ja kauaskantoisia päätöksiä on tehty. Lissabonin strategian antamien huonojen kokemusten perusteella EU2020 – strategiaa on valmisteltu ’top – down’ -periaatteella. Päämiehet linjaavat ja muut toteuttavat. Tämä on ollut tuloksellista toimintaa. Kun talo palaa, tulipalo tulee sammuttaa.
Yhteisömetodin kannattajan kannalta viimeaikaiset tapahtumat antavat aihetta huoleen, vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että ensisijainen toimi on sammuttaa tuli, kun nurkissa palaa. Toiveita on lähinnä kolmenlaisia:
Palataanpa vielä vähän kauemmaksi ajassa taaksepäin. Liittymissopimus allekirjoitettiin juhannuksena 1994 Korfun saarella. Pääsimme aktiivisiksi tarkkailijoiksi neuvoston alaisiin valmisteluelimiin ja neuvoston kokouksiinkin. Aktiivinen tarkoitti läsnäolon lisäksi oikeutta puhua ja ilmaista mielipiteemme. Se oli suuri muutos. Henkisesti vielä suurempi muutos oli oppia suhtautumaan komissioon uudella tavalla. Aikaisemmin neuvotteluissa se oli usein ollut jonkinlainen vastustaja, jonka vakuuttaminen ei aina ollut helppoa. Nyt komissio oli muuttunut meidän tärkeimmäksi kumppaniksemme ja Lipposen sanoin tehtävänämme oli pitää sitä vahvana. Muutosprosessista tuli lyhyt ja omaksuimme uuden politiikan suuremmitta vaikeuksitta.
Tätä taustaa varten on ollut jonkin verran hämmentävää todeta, että tällainen suhtautuminen ei ole juurtunut uusien jäsenmaiden kohdalla yhtä luontevalla tavalla. Komissio katsoo unionin kokonaisedun perään ja takaa sen, että kaikki jäsenmaat saavat tasapuolisen kohtelun. Ei kannata haastaa komissiota turhan päiten.
Mitä enemmän yhteisöllisyyttä on ja mitä paremmin yhteisömetodi toimii, sitä rauhallisemmalla mielellä voimme olla. Se tarkoittaa, että toimimme yhteisten pelisääntöjen mukaan. Säännöt ovat arvossa ja jäsenmaan koon antama voima jää taka-alalle. Tämä on Euroopan unionin voima.
Jan Store
Pysyvä edustaja
Päivitetty 15.7.2010
