
Suomen EU-edustusto Brysselissä jatkaa viime heinäkuussa aloitettua tiedotusvälineille ja muille EU:sta kiinnostuneille tarkoitettua vähintään viikottain päivitettävää nettipalvelua. Tarkoituksena on antaa kompakteja vinkkejä siitä, mitä mielenkiintoista EU:n ministerineuvoston eli EU-jäsenmaiden keskinäisessä päätöksenteossa ja valmistelussa on Suomen näkökulmasta tapahtumassa.
Kyse on valikoiduista poiminnoista eikä kattavasta agendan esittelystä. Muotoilut ovat ennakkotietoihin perustuvia epävirallisia odotuksia ja kokousten asiasisällöt voivat aina viime hetkessäkin muuttua. Materiaalia ei siis pidä tulkita kirjaimellisesti.
Palstalle nostetaan tarpeen mukaan aiheita sekä ministerikokousten asialistoilta että suurlähettilästason EU-kokousten agendoilta. Ministerikokouksia koskevat vinkit päivitetään palstalle joustavasti tarpeen mukaan. Säännöllinen viikottainen päivityspäivä on tiistai, koska pysyvien edustajien eli EU-suurlähettiläiden Coreper II -kokoukset sekä heidän sijaistensa eli Coreper I -suurlähettiläiden kokoukset järjestetään yleensä keskiviikkona, torstaina tai perjantaina.
Palstan jatkoa arvioidaan koko ajan palautteen perusteella, lähetä siis meille ruususi tai risusi (osoitteeseen jussi.seppala@formin.fi). Toivottavasti vinkkipalstastamme on hyötyä!
Valtioneuvoston viestintäyksikkö
Ulkoasiainministeriö
Tiedote 340/2010, 23.7.2010
Yleisten asioiden neuvosto ja ulkoasiainneuvosto kokoontuvat maanantaina 26. heinäkuuta Brysselissä. Molemmissa kokouksissa Suomea edustaa pysyvä edustaja Euroopan unionissa, suurlähettiläs Jan Store.
Ulkoasiainneuvoston pääaiheita ovat ja Länsi-Balkanin tilanne ja Iranin ydinohjelmaan liittyvät pakotteet. Neuvosto keskustelee Kosovon tilanteesta Kansainvälisen tuomioistuimen 22.7. julkistetun neuvoa-antavan mielipiteen valossa. Suomi painottaa sekä Kosovolle että Serbialle tarvetta katsoa eteenpäin sekä rakentavan lähestymistavan ja dialogin tärkeyttä vakauden ja turvallisuuden takaamiseksi alueella. Neuvosto keskustelee myös EU:n läsnäolosta Bosnia-Hertsegovinassa.
Asialistalla on Iranin ydinohjelmaan kohdistuvan YK:n pakotepäätöslauselman toimeenpano sekä EU:n omat pakotteet. Suomen tavoitteena ovat tehokkaasti kohdennetut, vahvat ja vaikuttavat pakotteet.
Lounaskeskustelun aiheena ovat EU:n strategiset kumppanuudet Intian ja Brasilian kanssa. Lounaalla pohditaan, miten EU:n ja sen strategisten kumppaneiden välistä yhteistyötä tulisi lisätä ja miten EU:n poliittista painoarvoa ja näkyvyyttä saataisiin kasvatettua. Suomi korostaa EU:n yhtenäisyyttä keinona vaikutusvallan kasvattamiseksi strategisiin kumppaneihin nähden.
Neuvostossa on esillä myös Lähi-idän tilanne, erityisesti Gaza ja myös Lähi-idän rauhanprosessi kokonaisuutena. Suomen näkemyksen mukaan Israelin päätös Gazan saarron helpottamisesta oli tärkeä ja oikeansuuntainen, mutta lisätoimia tarvitaan, sillä lopullisena tavoitteena on saarron purkaminen.
Ulkoasiainneuvosto keskustelee EU:n Sudan-politiikasta ja Kirgisiasta sekä antaa näistä päätelmät. Lisäksi ministereiden on tarkoitus käydä keskustelua EU:n poliittisista signaaleista Georgialle.
Yleisten asioiden neuvosto käy keskustelut kesäkuun Eurooppa-neuvoston seurannasta. Suomi on tyytyväinen kesäkuussa tehtyihin päätöksiin. Eurooppa-neuvosto viimeisteli Eurooppa 2020 -strategian ja asetti tavoitteeksi digitaalisten sisämarkkinoiden täyden toiminnan vuoteen 2015 mennessä. Myös talouspolitiikan koordinaation tiivistämisessä edistyttiin hyvin.
Neuvosto ryhtyy valmistelemaan syyskuun ylimääräistä Eurooppa-neuvostoa. Ylimääräisen Eurooppa-neuvoston teemoja ovat EU:n suhteet strategisiin kumppanimaihin ja puheenjohtaja Herman van Rompuyn johtaman talouspolitiikan koordinaatiota käsittelevän työryhmän työ. Kokouksessa olisi Suomen näkemyksen mukaan löydettävä konkreettisia keinoja, joilla unionin ulkosuhdetoimintaa vahvistetaan. Talouspolitiikassa Suomi on johdonmukaisesti edistänyt automaattisten sanktioiden käyttöönottoa sekä verokoordinaation kehittämistä unionissa.
Neuvoston on määrä hyväksyä EU:n yhteinen kanta Islannin EU-liittymisneuvotteluiden puitteiksi sekä lyhyet päätelmät neuvotteluiden avaamisesta 27. heinäkuuta. Suomi tukee Islannin EU-jäsenyyspyrkimyksiä. Lisäksi neuvostossa on tarkoitus hyväksyä Euroopan ulkosuhdehallinnon perustamispäätös.
Lisätietoja: ulkoasiainneuvostosta yksikön päällikkö Leena-Kaisa Mikkola, ulkoasiainministeriö, p. 09 1605 5026 ja yleisten asioiden neuvostosta neuvotteleva virkamies Minna Hulkkonen, valtioneuvoston EU-sihteeristö, p. 09 1602 2184.