Suoraan sisältöön
Suomen ulkoministeriö

Eurooppa-neuvosto hakee kasvua investoinneilla - Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa : Ajankohtaista

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

Avenue de Cortenbergh 80, B-1000 Bruxelles, Belgique
Puh. +32-2-287 8411
S-posti: sanomat.eue@formin.fi
English | Suomi | Svenska | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 
Uutiset, 19.12.2014

Valtioneuvoston viestintäosasto
19.12.2014

Eurooppa-neuvosto hakee kasvua investoinneilla

Eurooppa-neuvosto kokoontui Brysselissä 18. joulukuuta. Kokouksen pääaiheena oli komission investointiohjelma, jonka tavoitteena on saada aikaan talouskasvua ja houkutella erityisesti yksityisiä investointeja.

Eurooppa-neuvosto linjasi investointirahaston perustamisesta. Tavoitteena on saada uusia investointeja käyntiin vuoden 2015 puolivälissä.

"Investointisuunnitelma on arvokas aloite käyttää EU-varoja tehokkaammin talouskasvun tukemiseksi. Yksityisten investointien houkuttelu Eurooppaan on välttämätöntä, sillä perinteiseen elvyttämiseen ei nykyisessä taloustilanteessa ole mahdollisuutta. Investointihankkeet pitää valita niiden taloudellisen kannattavuuden ja rahoituksen tehokkaan käytön pohjalta, ei aluepoliittisin perustein", sanoo pääministeri Alexander Stubb.

Suomi pitää tärkeänä, että järjestelmä on läpinäkyvä ja kevytrakenteinen, jotta hallinnollinen taakka ei käy liian raskaaksi pienille ja keskisuurille suomalaisyrityksille. Investointien lisäksi tarvitaan jäsenmaiden rakenteellisia uudistuksia ja julkisen talouden vakauttamista.

Eurooppa-neuvosto sopi digitaalisten sisämarkkinoiden vauhdittamisesta. Suomi korostaa, että kaiken uuden EU-lainsäädännön pitäisi lähtökohtaisesti sopia digitaaliseen toimintaympäristöön. Investoinnit tulee kohdistaa kasvun kärkiin: biotalouteen, puhtaisiin teknologioihin (cleantech) ja digitalisaatioon.

Talous- ja investointikysymysten lisäksi EU:n päämiehet kävivät keskustelua Ukrainan tilanteesta. Eurooppa-neuvosto näkee tilanteen erittäin huolestuttavana ja on tarvittaessa valmis lisätoimiin.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Lauri Tierala, p. 040 841 7141, EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen, p. 0295 160 315, valtioneuvoston kanslia

Eurooppa-neuvoston päätelmät

Tulosta

Tämä dokumentti

Päivitetty 8.1.2015


© Suomen pysyvä edustusto EU:ssa, Bryssel | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot